Tutustutaan App Storen eli sovelluskaupan ominaisuuksiin, kuten uusien ilmaisten ja maksullisten sovellusten asentamiseen sekä poistamiseen. Apple ID:n tulee olla aktivoituna. Ilman tiliä ei sovelluksia (mm. verkkopankki, uutistenluku) eikä tärkeitä sovelluspäivityksiä voida asentaa. Tavoitteena on saada yleiskäsitys App Storen toiminnasta ja kokeilla muutamia sovelluksia.

 App Store esittelyä

App Storen tunnistaa logosta, jossa A-kirjain on ympyröity. Sovelluskauppa sisältää kirjoitushetkellä noin 1,2 miljoonaa sovellusta, joten kukaan ei ole testannut kaikkea. Suosituimmat kategoriat ovat pelit, sää ja sosiaalinen media. On melkoista sattumaa, jos kahdella käyttäjällä on täsmälleen sama sovellusvalikoima puhelimessaan lisäsovellusten osalta. Toki pitää muistaa, että tavallisimpiin toimintoihin, kuten vaikkapa valokuvien ottamiseen, kalenteriin ja sähköpostin käyttöön, on olemassa satoja ellei tuhansia erilaisia sovelluksia, jotka tekevät suurin piirtein samoja asioita.

Sovelluksen ostaminen kaupasta tarkoittaa tapahtumaa, jossa sovellus latautuu ja asentuu omalle laitteelle. Sitten sovellusta voi käyttää. Myös ilmaisen sovelluksen lataus ja asennus on ostotapahtuma, vaikka rahaa ei liiku. Tapahtumasta jää käyttäjätilille merkintä, joten sama sovellus on myöhemmin helppoa asentaa saman käyttäjätilin yhteyteen (uusi laite tms.). Mobiililaitteen sovelluksesta käytetään nimitystä App ja tuttavalta voi kysyä: "Mitä appseja sinulla on käytössäsi?"

 Ilmaiset sovellukset

Valittuun käyttötarkoitukseen on yleensä aina olemassa erilaisia sovelluksia, varsinkin mm. muistiinpanojen, uutisten seuraamisen ja tiedostojen käytössä. Useat ilmaiset sovellukset ovat riittävän laadukkaita ja käyttämisen arvoisia. Ilmaisissa sovelluksissa näkyy joskus mainoksia (rahoitus tätä kautta) tai ne ovat esimerkiksi julkishallinnon yksikön (Ilmatieteen laitos, Yle,....) tai suurehkon yrityksen (Facebook, Twitter) tekemä. Sovelluksen kehittäjä voi myös laittaa tuotteensa ensin ilmaisena kauppaan saadakseen käyttäjiä ja myöhemmin, kun sovellus on saanut suosiota, muuttaa sen maksulliseksi uusille käyttäjille. Joskus käy myös toisin päin.

 Maksulliset sovellukset

Osa sovelluskaupan tarjonnasta on maksullista. App Storessa hyvät sovellukset tyypillisesti maksavat jonkin verran. Rahalla saa yleensä laatua ja loppuun asti hiottuja monipuolisia työkaluja, mutta ei aina. Joskus hinnoittelu näyttää jopa epämääräiseltä. Maksullisesta sovelluksesta on toisinaan ilmainen kokeiluversio, jossa näkyy kenties mainoksia. Maksullinen sovellus kustantaa muutaman euron, mikäli kyseessä ei ole erikoissovellus. Sovelluksia myydään alennettuun hintaan esimerkiksi mainoskampanjan yhteydessä.

Sovelluksen kustannukset App Storesta ostettaessa veloitetaan Apple ID:in liitetyltä luottokortilta. Lisäksi sähköpostiin tulee tieto ostotapahtumasta.

 Etsiminen, asentaminen ja poistaminen

Yleinen tapa asentaa sovellus on saada tietoa sovelluksen olemassaolosta ja etsiä se suoraan App Storen  hakutoiminnolla näytön alareunasta toiminnon valitsemalla. Kaupasta löytyvät listoina mm. suosituimmat maksulliset ja ilmaiset sovellukset. Sovelluksia voi selata luokittain, esimerkiksi pelit, viihde, koulutus,...

Kannattaa lukea sovellusten arvosteluja ennen asentamista. Vaikka sovellus väittäisi, että siinä on ominaisuus X, ei tämä ominaisuus käytännön tasolla ehkä toimi riittävän hyvin (välttämätön ja riittävä ehto eivät ole sama asia). Keskimäärin neljä tähteä ja enemmän saaneet sovellukset toimivat yleensä kuten niiden kuvauksissa luvataan. Sovelluksen esittelyssä on näyttökuvia sovelluksesta.

Tiedon saanti uusimmista sovelluksista ja joidenkin sovellusten asetusten säätäminen vaatii kohtuullisen hyvää englannin kielen taitoa.

Sovelluksen saa aina poistamisen jälkeen asennettua uudelleen puhelimeen takaisin. Oletussovelluksia (puhelin, viestit ja niin edelleen) ei voi poistaa. Ainoa mikä saattaa sovelluksen poiston yhteydessä kadota, ovat sovelluksessa olevat tiedot, joita ei ole varmistettu verkkoon tms.

Sovellus asennetaan valitsemalla Storesta ja aukeavan valikon alalaidasta painetaan Hae -> Asenna; rahasumma painikkeen Hae tilalla, jos maksullinen sovellus. Mikäli sovellus on kooltaan erittäin suuri, voi iPhone vaatia WLAN-yhteyden. Sovellus poistetaan pitämällä aloitusnäytöllä sen kuvaketta hetki pohjassa ja napauttamalla vasempaan ylälaitaan ilmestyvää ruksia, kun kuvakkeet alkavat "heilumaan".

On syytä pitää mielessä vanha nyrkkisääntö: mitä enemmän sovelluksia asennetaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä puhelimen toimintaan tulee kummallisia ongelmia.

 Mobiilipankin käytöstä

Eri palveluntarjoajien mobiilipankit ovat keskenään hieman erilaisia, joskin ne sisältävät samat perustoiminnot eli mm. pankkitilin saldon tarkastelun, maksujen tekemisen ja hyväksymisen, sijoitusten hallinnan, valuuttakurssit ja muita ominaisuuksia riippuen palveluntarjoajasta. Oheisella videolla käydään yleisellä tasolla läpi verkkopankin käyttöä ja toimintaa.

Usein esitetään kysymys verkkopankin turvallisuudesta. Tähän on kenenkään ulkopuolisen (lue: ihmisen, joka ei ole ollut koodaamassa pankin järjestelmiä) mahdotonta vastata millään tavoin luotettavasti ja aukottomasti. Toisaalta jos pankin tietoturvassa ilmenisi ongelmia, niin pankki menettäisi asiakkaansa varsin nopeasti.

 Verkosta ostamisesta

Yksi tietoverkon suosituimmista käyttötarkoituksista on verkkokauppojen selaaminen. Verkon kautta kuluttaja tavoittaa huomattavasti laajemman tuotevalikoiman ja realistisemman hintatason kuin paikallisista myymälöistä. Verkkokauppojen suht joustavat tuotteiden palautusehdot ja pienet postimaksut ovat edullisten hintojen ohessa aiheuttaneet sen, että ostosten tekeminen verkosta kasvaa edelleen merkittävästi.

Oheisella videolla katsotaan suosittua palvelua hintaseuranta.fi ja verrataan palvelun antamaa tulosta "manuaaliseen" tuotevertailuun. Tarkoituksena on tuoda esille se, että verkon hintaseurantarobotit eivät aina ole kuluttajan näkökulmasta oikeassa.

 Uutisten lukemisesta

Asentamalla älypuhelimeen RSS-lukijan on mahdollista lukea ilmaiseksi verkkolehtiä kuten Keskisuomalainen, Tekniikka & Talous, Harvard Business Review sekä paljon muuta. Useat lehtitalot antavat uutissyötteen tilaajalle ilmaisia artikkeleita luettavaksi, esimerkiksi HBR viisi artikkelia päivässä. Kuulostaa kovin vähältä, mutta kun tilauksia on kymmeniä tai satoja, niin määrä voi hyvinkin riittää. Tarpeen tullen saman uutisen voi lukea jostakin toisesta verkkolehdestä. Palvelulla Feedly onnistuu syötteiden tilaaminen esimerkiksi Google-tilin tai vastaavan yhteyteen. Perusversio on ilmainen käyttää ja palvelusta on olemassa maksullinen Pro-versio.

 Muistiinpanoista

Sekalaisten paperisten muistilappujen sijaan yhtenäinen muistettavien asioiden lista kulkee mukana puhelimessa. Evernote®-palvelu on monipuolinen digitaalinen muistiinpanotyökalu, johon voi tallentaa ainakin tekstiä, kuvia, PDF-tiedostoja sekä ääntä. Palvelun perusversio on ilmainen. Lisäksi Evernote tarjoaa maksullisen Premium-tilin, jossa lisää ominaisuuksia. Olen kirjoittanut palvelun käytöstä ilmaisen e-kirjan.

Evernote sopii ominaisuuksiensa puolesta yhtä hyvin arkikäyttöön kuin laajaan projektityöskentelyyn. Erityisenä ansiona on toimivuus kaikilla yleisimmillä käyttöjärjestelmillä (Windows, OS X; iOS, Android, Windows Phone). Toisaalta, jos on tarvetta vain yksinkertaisille muistiinpanoille esimerkiksi Mac-iPhone -yhteydellä eikä listoja ole kovin paljon, Applen oma muistiinpanot-sovellus todennäköisesti riittää.